Elvytysrahoitus on kehitysrahoitusta

Koronapandemia on riepotellut Suomen yrityskenttää rajusti. Moni yritys on hakenut ja saanut rahoitusta Business Finlandilta ja Valtionkonttorilta. Osa on käyttänyt sen yksinkertaisesti selviytyäkseen pahimman yli, osa taas on hyödyntänyt sen kehittääkseen toimintaansa ja ollakseen muuttuneessa maailmassa entistäkin kilpailukykyisempi. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluu turkulainen muotoilutoimisto ED Design Oy.

ED Designilla kassa ja pääoma ovat kestäneet pandemian paineen, vaikka asiakkaidemme tekemien tuotekehitysleikkausten myötä laskeneella myynnillä on toki ollut vaikutuksensa liikevaihtoon. ED Designilla on kuitenkin ymmärretty, ettei maailma tule olemaan pandemian jälkeen entisensä. Pelkkä kulujen karsiminen olisi lyhytnäköistä. Siksi olemme keskittyneet koko vuoden 2020 ajan toimintamme radikaaliin uudistamiseen vastaamaan asiakkaidemme muuttuneita ja jatkossa edelleen muuttuvia tarpeita.

Uuden ED Designin ytimessä on vuoden 2020 aikana itse kehittämämme Design Puzzle -työkalupakki. Se on systematisoitu joukko käyttäjäkeskeisiä työkaluja ja -menetelmiä, joiden avulla analysoimme asiakkaidemme asiakkaiden ydintarpeet, tunnistamme niiden avaamat täysin uudenlaiset liiketoimintamahdollisuudet ja kehitämme niiden perusteella asiakkaillemme uusia tuotteita ja palveluja. Kun asiakkaamme menestyvät, menestymme mekin. Design Puzzle on testattu ja toimivaksi todettu jo useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä projekteissa.

Design Puzzle on optimoitu käyttöön maailmassa, jossa matkustaminen on pysyvästi vähentynyt ja etätyöskentely on pysyvästi lisääntynyt. Esimerkiksi täysin etämenetelmin suoritettavat käyttäjätutkimukset haastavissa ympäristöissä ovat ED Designille nykyään arkipäivää, samoin eri puolilla maapalloa samanaikaisesti etämenetelmin järjestettävät innovaatiotyöpajat. Design Puzzlen myötä moni entisessä maailmassa vaikea asia on muuttuneessa maailmassa helppoa.

Menetelmäkehityksen lisäksi olemme uudistaneet toimistomme uuden ajan etätoimistoksi, jossa kaikki työt voidaan hoitaa työntekijän niin halutessa vaikka kotoa tai mökiltä käsin työn laadun ja työolosuhteiden kärsimättä. Muutosten myötä olemme voineet vähentää toimistomme neliöitä samalla, kun työntekijöidemme elämänlaatu on parantunut.

Vuoden 2020 aikana tekemämme kehitystyön on mahdollistanut Business Finlandin ja Valtionkonttorin rahoitus.