Turun kaupungin opastamisen konsepti on palkittu kansallisella Fennia Prize Winner -muotoilupalkinnolla. Konseptin suunnittelusta ja opasteperheen muotoilusta vastasi helsinkiläinen DesignStudio Muotohiomo.

Palkintolautakunta perusteli palkitsemista seuraavasti: ”Projekti on hyvä esimerkki siitä, kuinka strategisesti käytetyllä muotoilulla voidaan parantaa kaupunkibrändiä ja -ympäristöä. Osallistavan suunnittelun kautta käyttäjillä ja asukkailla oli mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa. Samalla kaupungin oma visio selkiytyi. Palaute oli vahvasti positiivinen ja lopputuloksena saatiin toimiva ja moderni kaupunkiopastamisen konsepti.”

Turun uuteen opasteperheeseen kuuluvat erilaiset opasteratkaisut, symbolit ja grafiikka sekä suunnitelmat opasteiden asennuksesta ja huollosta. Konseptin ulkoasu perustuu Turun kaupungin brändiin.

”Opasteiden suunnittelutyön lähtökohtana on ollut palvelujen löydettävyyden parantaminen Turussa. Opastamista kehittämällä autamme kaupungissa liikkuvia ihmisiä löytämään määränpäähänsä ja hyödyntämään kaupungin reittejä, ulkoilualueita ja eri palveluita. Hyvät opasteet ovat tärkeä palvelu myös matkailijoille ja osa Turun kaupungin brändityötä”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Toivanen Muotohiomosta.

Ensimmäisten konseptin mukaisten, pysyvien kaupunkiopasteiden pystytys Turun keskustaan on käynnissä. Konseptia on myös hyödynnetty tähän mennessä kaupungin ulkoilusaarten, Aunelan koulun ja Vartiovuoren puiston opastesuunnitelmassa. Opastekonsepti taipuu ulkotilojen lisäksi myös sisätilaopastukseen, ja suunnitelmia on myös digitaalisista opastesovelluksista.

ED Design onnittelee tuoretta kumppaniyritystään Muotohiomoa palkinnosta!

Fennia Prize on yksi Suomen merkittävimmistä muotoilukilpailuista. Sen järjestävät Design Forum Finland, Fennia-konserni, Elo sekä Patentti- ja rekisterihallitus. Palkintojen saajat valitsee muotoilun ja elinkeinoelämän asiantuntijoista koostuva palkintolautakunta. Lisätietoa kilpailusta löytyy osoitteesta www.designforum.fi

Lue lisää samasta aiheesta

Valtra Q Series wins Red Dot 2023

ED Design joins Valtra in celebrating another achievement as Valtra’s Q Series tractor wins Red Dot Award: Product Design.

ED Design has been working as Valtra’s design partner of choice since the 1980s. The award-winning Q Series is the latest fruit of the co-operation.

Jatka lukemista »
Molok Naantali

Älykkäitä jäteastioita Naantalin asuntomessuilla

Yhteistä menestyksekkäille innovaatioille on, että ne on rakennettu käyttäjiensä ydintarpeiden ympärille. Innovaatiota tuleekin lähteä kehittämään aina perimmäistä tarkoitustansa varten, ei jonkin jo kehitetyn toimintamallin tai olemassa olevan teknologian jatkeeksi. Asiakasta tarkasti kuuntelemalla ja havainnoimalla, ja tätä kautta aivan uudenlaisten oivallusten syntyessä, on sinunkin yritykselläsi mahdollisuus luoda aivan uutta ja ottaa edistysaskeleita omalla toimialallanne.

Jatka lukemista »

Wanted: Digital Service Designer

ED Design is a future-driven design and innovation agency. We design smart vehicles, products, services and working environments for clients such as ABB, Fingrid, Hyster-Yale, Thermo Fisher Scientific, Valtra, and Viessmann.

Now we are looking for a DIGITAL SERVICE DESIGNER to work in diverse design and innovation projects.

Jatka lukemista »