Muotoilutoimisto ED Designin johtoon Mika Röykkee

Muotoilutoimisto ED Designin johtoon Mika Röykkee — vahvistamme asemaamme asiakkaidemme strategisena muotoilukumppanina

Skandinaavinen muotoilutoimisto ED Design Oy on tehnyt muutoksia johtoryhmäänsä 1.3.2019 alkaen. Yrityksen toimitusjohtajana on aloittanut mm. Nokiassa, Roviossa ja Baswaressa johtotehtävissä työskennellyt Mika Röykkee.

Röykkee kertoo, että jatkossa ED Design palvelee asiakkaitaan hyviksi havaituin keinoin raskaan sarjan teollisessa muotoilussa. Samalla yhtiö vahvistaa palveluvalikoimaansa digitaalisessa ja strategisessa muotoilussa.

– Teollinen muotoilu ja ohjelmistomuotoilu käsitellään usein erillisinä saarekkeina. Yhdistämme fyysiset tuotteet, digimuotoilun ja palvelumuotoilun selkeäksi kokonaisuudeksi. ED Design ymmärtää hyvin, mitä asiakkaat ja ennen kaikkea heidän asiakkaansa tarvitsevat.

ED Designin edellinen toimitusjohtaja Sami Pyörre jatkaa yhtiössä palvelu- ja menetelmäkehityksestä sekä digiliiketoiminnan kehittämisestä vastaavana johtajana. Pyörre toimii nimikkeellä Chief Development Officer (CDO).

– Olemme vuosien aikana kehittäneet työskentelytavastamme fyysisten tuotteiden, palvelumuotoilun ja digimuotoilun tehokkaan yhdistelmän. Jatkossa olemme yhä vahvemmin asiakkaillemme strateginen muotoilukumppani: Meillä on ainutlaatuisen tehokas kyky ennakoida ja tuottaa ratkaisuja siitä, miten asiakkaamme pysyvät edelläkävijöinä.

Yhtiön myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi, nimikkeellä Chief Marketing Officer (CMO), on nimitetty Markku Oksman. Hänellä on pitkä kokemus muotoilun johtamisesta ja tuoteportfolion hallinnasta Nokiassa, Microsoftissa sekä business design -johtamisesta KleenU Oy:ssä ja Yrityssalo Oy:ssä.

– ED Design on edelläkävijä haastavien käyttötilanteiden ratkaisijana. Tuon mittavan verkostoni ED Designin käyttöön ja autan yhtiötä kasvamaan asiakkaidemme kanssa.

MIKA RÖYKKEE
CEO, ED DESIGN
+358 41 532 0002
mika.roykkee@ed-design.fi

ED Design – Designing Success

ED Design Oy on menestystarinoiden luoja ja useiden kansainvälisten muotoilupalkintojen voittaja. Raskaan sarjan skandinaavinen muotoilutoimisto ED Design muotoilee menestyksekkäitä tulevaisuuden ratkaisuja.

Tutustu ED Designin johtoryhmään LinkedInissä:

Mika Röykkee: https://www.linkedin.com/in/roykkee
Sami Pyörre: https://www.linkedin.com/in/samipyorre
Markku Oksman: https://www.linkedin.com/in/markkuoksman